Etusivu Ratsastuskoulu Peltoviljely Koneurakointi Kuvagalleria Yhteystiedot  
 

Näillä sivuilla haluamme esitellä maaseutuyrityksemme monipuolista toimintaa sekä tuoda esille tarjoamiamme tuotteita ja palveluita.

Tuomikosken tila on Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa sijaitseva ratsastuskoulutoimintaan ja luomusiemenviljelyyn erikoistunut maaseutuyritys. Yrityksen toimialaa ovat lisäksi maatalouskoneurakointi ja hevosheinän välitys.

Oikealta nimeltään Alatalon tila on perustettu jo 1700-luvulla ja ollut Tuomikosken suvun omistuksessa aina 1870-luvulta lähtien. Tällä hetkellä tila on Jaakko Tuomikosken omistuksessa.

Maaseutuyrityksemme perusperiaatteita ovat mm. jatkuva toimintojen kehittäminen ja parantaminen. Näiden periaatteiden noudattamiseen on sitouduttu tilalla käytössä olevan laatujärjestelmän myötä.

Kokonaisvaltaisella laadunhallinnalla- ja kehittämisellä haetaan toiminnan, tuloksen ja kannattavuuden jatkuvaa paranemista ja kilpailukykyä. Tavoitteenamme on kehittää ja parantaa toimintaamme asiakkaittemme ja itsemme kannalta suotuisaan suuntaan, sekä johtaa yritystä kohti kestävää ja toiminnallisesti tehokasta tulevaisuutta.

Ottakaa yhteyttä ja kysykää lisää! Myös mielipiteenne on meille tärkeä!

Ostamme ja vuokraamme peltoa LIMINGASTA JA LÄHIALUEILTA!

Kävijä nro: